Sauna yli sukupolvien – suomalaisen saunan perinne ja merkitys
Lapsuuden sauna – suomalaisen saunan yhteisöllisyys ja perinne
Lapsena sauna ei ollut vain lämmin huone – se oli tapahtuma. Meillä ei ollut omaa saunaa kotona, joten menimme kaupungin yleiseen saunaan. Se oli valtava paikka, jaettu naisten ja miesten osastoihin. Pesutilassa oli lattiasta valetut betonipenkit, ja jokaisella oli oma ämpäri, jonka täyttämistä varten jonotettiin kiltisti hanalle. Katot olivat korkealla, valo himmeän kellertävää, ja lattia aina liukas.
Mutta tila oli täynnä tuoksuja – kuin jokaisen olemassa olevan saippuan yhdistelmä. Kuvittele tavaratalon hajuvesiosasto, mutta pehmeämpänä, puhtaampana. Jokaisella tuoksulla oli oma pieni tarinansa.
Naiset juttelivat vapaasti. Ihmiset tulivat ystävien tai lasten kanssa, ja tunnelma muistutti kahvilaa – ilman kahvia tai vaatteita. Vanhemmille naisille tämä oli sosiaalinen rituaali. Ammattilaiset erottuivat helposti niistä, jotka olivat selvästi “vain tulleet peseytymään”.
Löylyhuone oli puhdasta ihmisyyttä. Sinne mahtui helposti 50 henkeä porrastetuille lauteille. Kiuas oli krematorion polttouunin kokoinen, ja “löylyemäntä” – huivipäinen, hikinen ja punainen vastuuhenkilö valkoisessa essussa – heitti kiville vettä säännöllisesti, jolloin lämpöaalto pyyhkäisi huoneen läpi. Jos pyysi, hän saattoi kuurata selkäsi tehokkaalla otteella.
Istuimme kaikki siellä, paljain takapuolin, vauvasta mummoon. Kukaan ei ollut toista tärkeämpi. Kukaan ei saanut erityiskohtelua. Ja kummallista kyllä, se tuntui turvalliselta. Tunsin kuuluvani joukkoon.
Säännöt olivat kirjoittamattomia, mutta kaikki tiesivät ne – eikä niiden rikkominen tullut kysymykseen. Siellä opin lukemaan tilannetta, mukautumaan, kuuntelemaan, kunnioittamaan ja huolehtimaan toisista. Erityisesti vanhemmista. Heitä autettiin automaattisesti – selkärangasta, ei aivoista.
Lapsena ei kyseenalaista miksi jokin tehdään – sitä vain eletään. Ja nyt olimme saunassa: alasti, hikoilemassa, iho ihoa vasten. Ei siksi, että olisin tarvinnut superkuumaa höyrykylpyä – totuuden nimissä saippua ja vesi olisivat riittäneet – vaan siksi, että näin tämä tehtiin. Ja syvällä sisällä eli ajatus: kukaan ei ole oikeasti puhdas ennen kuin on istunut kunnolla kuumassa saunassa – vaikka persnahka olisi kärähtää.
Joten istuimme. Hiljaa. Kuunnellen aikuisten vertailua: kuinka terävä tai pehmeä oli tämänkertainen löyly. Joskus joku päästi yllätyshörähdyksen, kun löyly iski kuin aalto mereltä. Odotimme täydellistä löylyä kuin surffaajat horisontin aaltoa.
Jälkikäteen ajatellen juuri tässä, aivan tavallisessa julkisessa saunassa, opin olemaan osa yhteisöä. Huolehtimaan itsestä ja toisista. Selkiä kuurattiin, vettä kannettiin, autettiin penkiltä ylös ja alas. Kaikenikäiset ja -kokoiset ihmiset istuivat yhdessä alasti. Kukaan ei arvostellut. Tuijottaminen oli epäkohteliasta, mutta keskustelu? Usein hulvattoman suorasanaista.
Pukuhuoneissa oli riveittäin kaappeja. Oman kaapin löytäminen vaati usein apua pukuhuoneen emännältä – naiselta, joka kantoi valtavaa avainrengasta. Usein hän muisti kaappisi paremmin kuin sinä itse. Tässä paikassa oli sääntöjä, mutta myös lämpöä. Olit sitten vakituinen kävijä tai ensikertalainen – saunassa kaikki noudattivat samaa koodia.
Lumi, löyly ja muistot – saunan perinne sukupolvelta toiselle
Saunamuistot eivät rajoitu siihen, mitä tapahtuu saunan sisällä – ne valuvat uloskin. Rehellisesti sanottuna, koko saunan pointti saattaa olla se, että pääsee ulos siitä. Käydään kuumassa, mennään viileään – ja toistetaan. Jos on viikonloppu tai loma, tätä jatketaan koko päivä.
Mökillä sauna ei ole vain tekemistä – se on osa rytmiä. Onko puita tarpeeksi? Pitäisikö hakata lisää? Onko vettä? Milloin se kannetaan sisään? Jos järvi on jäässä, joku tekee avannon, josta saa sekä vettä että pääsee pulahtamaan.
Sauna on enemmän kuin kuumaa ilmaa. Se on lunta, vettä, höyryä, hiljaisuutta, metsää, joskus villiä ystäväiltaa – mutta useammin hidasta aikaa perheen kanssa.
Rakastetuimmat muistoni ovat talvipäivistä mökillä. Saunan jälkeen juoksin lumessa, posket hehkuen, pyyhe ympärillä, takaisin mökin lämpimään valoon. Grillattiin makkaraa ja paahdettiin vaahtokarkkeja. Ja jotenkin, saunan jälkeen sai aina huomiota – lapsena oli puhdas, hiljainen, hehkuva… ja tiesi, että ansaitsi hoivaa. Se oli kuin pieni joulu, kerran viikossa.
Kesällä ja talvella on molemmilla oma viehätyksensä saunassa. Mutta talvi toi lumen – ja lumi toi leikit. Veimme ämpärissä lunta saunaan, ei vain viilentymiseen vaan leikkeihin. Lumisota ylälauteilla, kiljahduksia ja naurua – joka yleensä toi äidin torut. Äiti puhui turvallisuudesta – joka me kyllä teknisesti ymmärrettiin – mutta usein unohdettiin.
Onneksi kaiteet olivat tukevia eikä kukaan koskaan loukkaantunut. Mutta ne lumileikit? Ne olivat lapsuuteni parhaimpia muistoja.
Kyse ei ole pelkästä lämmöstä. Kyse on kontrastista – kuuma ja kylmä, rauha ja shokki, höyry ja lumi. Siinä on jälki, joka jää.
Lapsuuden leikit olen vienyt omille lapsilleni. Sauna on usein rauhan paikka, kyllä – mutta jos ei ota elämää liian vakavasti, iloa voi löytää mistä vain. Vaikka keskeltä löylyjä, ylälauteelta.
Nämä ovat ne hetket, jotka jäivät. Tänään, kun puhun aikuisen tyttäreni kanssa, hän kertoo, että saunahetket – leikit lumella, jäällä ja kanssani – ovat hänen rakkaimpia muistojaan. Hän sanoo, että haluaa siirtää ne omille lapsilleen.
Äiti ja tytär – kauneusrituaaleja suomalaisen saunan pyhäkössä
Kun tyttäreni tuli varhaisteini-ikään, löysimme uuden yhteyden saunan kautta. Siitä tuli meidän yhteinen kauneussalonkimme. Saunaillasta sovittiin hyvissä ajoin – vähintään päivä etukäteen. Ja kun sauna lopulta lämpeni, alkoi valmistelu: hius-, kasvo- ja vartalonaamiot esiin.
Tietenkin mukaan otettiin saunakalja – joka meillä tarkoitti aina jotakin erikoista limsaa kaupan hyllyltä. Kiedottuna pyyhkeisiin istuimme rauhassa, siemailimme ja analysoimme valitun juoman makua kuin asiantuntijat, jutellen kuin parhaat ystävät.
Saunassa on jotain taianomaista – se riisuu pois hierarkiat. Kun istuu siellä alasti höyryssä, katoavat myös riidat.
Silloin DIY-ihonhoito ei ollut muotia eikä ohjeita ollut tarjolla. Keksimme siis itse: hunajaa, kananmunaa, kahvinpuruja, sokeria, suolaa, kaakaota… Vuosien mittaan kehityimme mestareiksi, mutta alussa opimme kantapään kautta. Kuten silloin, kun sauna oli niin kuuma, että kananmunapohjainen hiusnaamio kypsyi kiinni hiuksiin – meni päiviä selvittää “munakas” pois. Sen jälkeen kiedottiin pyyhe päähän – se auttoi jakamaan lämmön tasaisemmin.
Mutta kyse ei ollut vain saunasta tai ihonhoidosta – vaan paljon tärkeämmästä: jaetusta läsnäolosta. Jälkisaunaeväät valmisteltiin etukäteen. Kynttilät sytytettiin. Koti siivottiin. Puhdasta lakanaa sänkyyn. Elokuva valittiin valmiiksi.
Loimme pienen temppelin – pyhän tilan ilman aikatauluja. Vain yhdessäoloa, naurua, puuhastelua – ja parasta, mitä kaksi naista voi yhdessä kokea.
Ehkä juuri nämä yhteiset rituaalit – joita teimme hänen lapsuudestaan asti – ovat syy siihen, miksi olemme tänään niin läheisiä.
Sauna ja hiljaisuus – paikka jossa tunteet asettuvat
Saunassa hiljaisuus on sallittua. Ei tarvitse hymyillä, esittää tai selittää. Kun elämä on tuntunut raskaalta, kiireiseltä tai täyteen ahdetulta, sauna on ollut turvasatamani.
Lämpö rentouttaa, höyry hiljentää sisäisen myrskyn. Jäljelle jää vain hengittävä keho, hikoileva iho. Saunasta lähtee aina kevyempänä kuin sinne meni.
Sauna on myös yhteyden paikka. Se sallii sekä lasten että aikuisten vain olla, juuri sellaisina kuin ovat. Kun löyly sihahtaa ja lämpöaalto vyöryy iholle, unohtaa kiukkuisinkin lapsi harmituksensa – ja käpertyy lopulta vanhempansa viereen.
Tuo hetki ei kaipaa sanoja.
Sauna eri kulttuureissa – suomalainen sauna maailmalla
Olen elänyt ja matkustanut monissa maissa – ja nähnyt, miten erilaisena sauna ymmärretään maailmalla.
Eräässä kuumassa arabimaassa sauna oli 45 °C ja täynnä varoituksia liiallisesta kuumuudesta – vaikka ulkona oli kuumempaa. Penkit oli ruuvattu kiinni metalliruuvit esillä. Ilmeisesti istuminen ei ollut tarkoitus.
Venäjällä sauna – banya – on teatraalinen elämys. Ihmiset pieksevät toisiaan koivuvihdoilla niin voimakkaasti, että ulkopuolinen voisi luulla rituaalia brutaaliksi. Vodkaa juodaan, bisneksiä sovitaan. Intensiivistä, äänekästä ja elävää.
Ja sitten on Suomi, jossa presidentti ja tavallinen kansalainen istuvat samalla lauteella – ilman titteleitä tai hierarkioita. Vain tasa-arvoisina höyryssä.
Saunan merkitys ei näy lämpömittarissa. Se näkyy tavassa, tottumuksessa, kulttuurissa. Meille se on luonnollinen osa elämää, joka suuntautuu kohti onnellisuutta.
Saunan sydän – suomalaisen saunan merkitys ja perintö
Suomalaisille sauna on moniniminen ja monimerkityksinen: arkisauna, lauantaisauna, juhannussauna, aamu- tai iltasauna. Se on paikka iloon – tai suruun. Se yhdistää ystävät, tarjoaa yksinäisyyttä kun sitä tarvitsee.
Mutta ytimessään saunan olemus pysyy samana: tasa-arvo, puhtaus, hiljaisuus ja lämpö.
Se ei välitä iästä, kehosta, asemasta tai mielentilasta. Saunassa olemme ilman suojia tai arvoja – sekä kirjaimellisesti että symbolisesti.
Siksi sauna on meille niin paljon enemmän kuin kuuma huone. Se on tapa elää, hetki olla, polku yhteyteen itsemme kanssa – ja paikka, jossa syntyvät muistot kantavat läpi elämän ja sukupolvien.
Ehkä sinun lapsuuden saunatarinasi odottaa vielä kirjoittamistaan.
– Angelika Meikop – 19.5.2025